*

VilleVarjo

Hipposkylä – ei enää tilaa vähäväkisille?

Tämä kirjoitus liittyy Aamulehdessä 11.11.2014 olleeseen artikkeli Hipposkylän tulevaisuudesta. Samansisältöinen kirjoitukseni kuin tämä blogi on julkaistu myös Aamulehden vierailujakirjoituksena 17.11.2014.

Aamulehden Hipposkylää koskeva artikkeli oli hyvin osuva ja ajankohtainen, sillä Hipposkylä edustaa oman aikakautensa näkemystä kohtuuhintaisesta asumisesta. Nykyisten asukkaiden huoli heidän asumisensa tulevaisuudesta on aiheellinen. Yhtä edullista vuokra-asuntoa on Tampereelta hyvin vaikea löytää.

Talojen nykyisen omistajan näkemys siitä, että talot kaipaisivat laajan peruskorjauksen, on aivan oikea. Kevyellä korjauksella ei tahdota millään saavuttaa sitä minimitasoa, jota asumiselta tänään vaaditaan. Paloturvallisuuteen, energiatalouteen, asumisterveyteen ja esteettömyyteen liittyviä asioita ei pysty parantamaan pintakorjauksilla.

Viime viikolla tv:ssä nähdyssä Amurin vaiheista kertovassa dokumentissa todettiin, että ”Amurissa saneerattiin talojen lisäksi myös asukkaat”. Hipposkylässä ei välttämättä tarvitsisi käydä niin kuin Amurissa kävi. Löytyisikö sellainen uudenaikainen ratkaisumalli, jossa myös alueen nykyiset asukkaat voisivat halutessaan edelleen asua ja elää alueella? Tässä ratkaisumallissa tulisi alueelle toteuttaa edullista vuokra-asumista. Sen lisäksi alueella voitaisiin toki kaavoittaa runsaasti rakennusoikeutta myös muulle asuntorakentamiselle.

Edullinen rakentaminen ei ole ”muodissa”, vaan olemme melko kritiikittömästi uskoneet siihen, että rakentaminen on aina valtavan kallista. Edullisen rakentamisen tutkimus ja kehittäminen ovat jääneet lapsipuolen asemaan. Kuopiossa sentään kehitettiin takavuosina edullisten puurakenteisten pientalotyyppisten asuintalojen koerakentamiskohde. Kohde onnistui hyvin, rakennuskustannukset jäivät kohtuullisiksi ja suunnitteluratkaisultaan talot olivat onnistuneita.

Uuden vuokra-asunnon vuokra riippuu rakentamisen kustannuksista. Suurin rakentamisen hintaan vaikuttava tekijä on laajuus. Laajuuden kanssa kannattaakin olla tarkkana, sillä hyvin suunniteltu pienasunto voi olla toiminnallisesti parempi kuin huolimattomasti suunniteltu puolet suurempi asunto.

Vanhojen aravamääräysten tiukat pinta-alarajoitteet herättivät aikanaan ihmetystä, mutta määräysten tavoite oli pitää rakennuskustannukset kohtuullisina ja silti turvata hyvä asumistaso. Yllättävästi moni 1950-70 –lukujen aravamääräysten mukainen asunto on edelleen hyvin toimiva tiukasta mitoituksestaan huolimatta.

Toinen rakentamisen hintaan vaikuttava tekijä on laatutaso. Kylpyhuoneen laatoitettu lattia ei sinänsä ole merkityksellinen hintatekijä, mutta sen sijaan pesutilojen laajuus on. Onko pienasuntoihin välttämättä rakennettava saunaa? Onko kylpyhuoneen tosiaan oltava määräysten mukaan niin suuri, että se vie lähes kolmanneksen muutenkin pienestä asunnosta? Entä onko autopaikka oltava jokaiselle asunnolle, vaikka vain puolet asukkaista liikkuisi autolla? Olisiko noihin säännöksiin vaikkapa tamperelaisen asuntoministerin toimesta mahdollista saada jotain muutosta?

Tampereella on vahva perinne asumistarpeen ratkaisemisesta esimerkillisin keinoin. Mainittakoon esimerkkinä Punakylä, joka tehtiin aikanaan kipeään tarpeeseen. Todelliseen tarpeeseen tehtiin pari vuosikymmentä myöhemmin myös Asevelikylä. Kolmas esimerkki ovat Kalevantien varren nyttemmin jo puretut pikatalot, jotka helpottivat asumista sodanjälkeisessä ahdingossa.

Mitäpä jos kaupunki ja muut alan toimijat yhdessä toteuttaisivat uuden Hipposkylän kunnianhimoisella tavoitteella? Tavoitteena voisi olla sellaisen kohtuuhintaisen rakentamisen kehittäminen, että myös kaikkein vähävaraisimmat voisivat asua ja elää Hipposkylässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat